SR20 lisäkortti, PS13 / N14

Huom! Osa kuvista on s14-mallista, mutta erot ps13:een ovat hyvin pieniä.

ECUn irrotus ja avaus

Ihan ensimmäiseksi irroita akun miinuskenkä. Tämä estää haitalliset jännitepiikit ECUa irroitettaessa.

ECU löytyy apukuskin jalkatilasta oikealta puolelta. Irroita siitä ensin suojamuovi ja ECUa pitelevät ruuvit. Irroita myös ECUn liitin. Sitä ruuvattaessa kannattaa katsoa että liitin tulee ulos mahdollisimman suoraan, ettei se pääse vääntyilemään. Irroita ECUsta kiinnitysraudat ja molempien puolien kannet.

Liittimen juottaminen ECUun

Pidä ECUa niinpäin että sininen liitin on alaspäin. Lisäkortin liittimen paikka näkyy ECUn takareunassa. Paikan reiät on piirikortissa juotettu umpeen, ja ne pitää avata esimerkiksi tinaimusukalla tai tinaimurilla. Varo ettet riko reikien läpikuparointeja. Älä käytä poraa, se on varma tapa rikkoa läpiviennit.


Liittimen paikka, reiät avattuna

Seuraavaksi juotetaan liitin paikoilleen. Liitin tulee juottaa niinpäin että toisen sivun keskellä oleva lovi tulee alaspäin, kuten kuvassa.


Liitin juotettu, lovi alaspäin!

Jumpperin kääntö

ECUn piirilevyn alapuolelta löytyy "jumpperi" eli oikosulkupala CJ1, joka täytyy siirtää asentoon CJ2. Jumpperi on oikeasti pieni pintaliitosvastus, joka irroitetaan vanhasta paikastaan ja siirretään uuteen. Jos vastus sattuu tuhoutumaan irroittaessa, ei hätää, riittää että saat paikkaan CJ2 aikaiseksi oikosulun vaikkapa isolla tinasillalla.

HUOM! Jos tämä vaihe unohtuu tehdä, auto ei huomaa lisäkorttia ollenkaan.. Auto lähtee käyntiin ja toimii normaalisti, mutta virilastu ei ole käytössä!


Oikosulkupala CJ1 --> CJ2

Lisäkortin kiinnitys

Tässä vaiheessa on hyvä "kylmäharjoitella" lisäkortin ruuvien kiinnitystä, ilman että kaapeli on vielä paikoillaan. Joissain ECUissa on lisäkortille varatut ruuvinreiät työnnetty täyteen jotain lakkaa tai muuta mömmöä. Ruuvaaminen saattaa olla todella hankalaa ja pahimmillaan ruuvi voi katketa reikään, joka tietysti tuo lisähankaluuksia. Jos haluaa pelata varman päälle niin reiät kannattaa avata M3 kierretapilla.

Lattakaapeli on helppo kytkeä. Kaapelin liittimissä on pykälä joka estää kaapelin kytkemisen väärinpäin. Lisäkortin päässä on katsottava tarkkaan että pinnit sattuvat kohdalleen. Kaapelin punainen johdin pitäisi jäädä vasempaan reunaan, kuten kuvassa.. Ja kaapeli tosiaan kulkee ECUlta lisäkortille kuvan mukaisesti suorana ilman kierteitä.


Lattakaapeli paikoillaan

Lisäkortti ruuvataan paikoilleen mukana tulevilla kolmella ruuvilla. ECUssa pystyssä törröttäviä "pikkupiirilevyjä" saattaa joutua varovasti hiukan taivuttamaan, että kortti mahtuu kauniisti. Samoin lisäkortin alle jää muutama korkeampi pikkukomponentti, varmista että ne eivät ota lisäkortin komponentteihin kiinni ja että lattakaapeli ei paina niitä länään. Jos tuntuu että kaapelissa on liikaa pituutta niin siihen voi tehdä pari taitosta lisäkortin alle.


Lisäkortti asennettuna! (kuva s14a)

Kasaus ja testaus

Ruuvaile ECUun kannet ja kiinnitysraudat kiinni. Seuraavaksi ECU apukuskin lattialle ja liitin kiinni.. Liittimen ruuvauksessa taas tarkkuutta, että liitin varmasti menee suoraan paikoilleen. Sitten akunkenkä paikoilleen ja starttaamaan. Jos kaikki toimii normaalisti niin asennus on onnistunut. Onneksi olkoon! Nyt voit sammuttaa auton ja ruuvailla ECUn ja suojamuovin paikoilleen.

Jos auto ei käynnisty tai käy epänormaalisti, kytkennöissä on jotain vikaa. Joskus voi käydä niinkin että auto lähtee käyntiin ja toimii hyvin, mutta Engine Check -varoitusvalo jää palamaan.. Tämäkin on merkki asennusvirheestä, ECU on hylännyt lisäkortin kokonaan ja käyttää omaa vakio-ohjelmaansa. Tarkista kaikki juotokset, ja tarkista onko lattakaapelissa jotain näkyviä vaurioita. Voit myös yleismittarilla mitata pinni kerrallaan lisäkortin ja ECUn väliltä että jokainen nasta on kytketty.

Jos ECU täytyy joskus muuttaa vakioksi, ei tarvitse muuta kuin nyppäistä lisäkortti liittimestään irti ja kääntää aiemmin mainittu jumpperi takaisin alkuperäiseen asentoon.

Kortin ohjelmat

Lisäkortti käyttää piirityyppiä johon mahtuu neljä erilaista lastuohjelmaa. Ohjelmat ovat valittavissa lisäkortilla olevilla hyppyjohdoilla SW1 ja SW2.. Ohjelman vaihto tapahtuu yksinkertaisesti niin että katkaiset halutun johdon sivuleikkureilla, tai vaihtoehtoisesti juotat päät takaisin yhteen.

Jos et muuta ole tilatessa pyytänyt, on kortilla mukana myös ohjelmat Z32 ilmamäärämittarille, 700cc suuttimille ja molemmille yhdessä. Nämä valitaan siten että:

SW1 katkaistu: Z32 ilmamäärämittari
SW2 katkaistu: 700cc suuttimet

.. Ja tietysti molemmat katkaistuna on molemmat käytössä. Jos haluat, voit korvata hyppylangat kytkimillä. SW2 täytyy olla melko lyhyen johdon päässä, max 30cm.. SW1:ssä saa olla pitempikin johto, noin 1.5 metriä ainakin. Käytä semmoista kaapelia jossa on metallivaippa ympärillä ja yksi signaalijohdin sisällä, ja kytke tuo vaippa lisäkortin maahan. SW1/SW2-lähtöjen suurempi juotospiste on maadoitus.